Etsimässä

Hassua, kuinka paljon ihminen voi etsiä itseään, löytämättä. Se tuntuu samankaltaiselta kuin peiliin katsominen ja yksityiskohtiin uppoutuminen. Sitä tuntee olevansa onnellinen, puristettuaan viimeisenkin finnin poskeltaan, kunnes puolelta päivin kuulee hiuksia koristavasta hammastahnasta.

Tuntuu äärimmäisen turhauttavalta etsiä itseään vääristä paikoista. Vielä turhauttavampaa on toivoa löytävänsä "sen kaiken" sattumalta.

Jos ei tiedä etsiikö kultaa, helmiä, gourmet ruokaa vai maailmaa mullistavia aatteita, ei voi löytää etsimäänsä. Ehkä löysin jo tarvitsemani, mutta heitin sen pois, tunnistamatta tarvettani.

Nyt tiedän mitä etsiä ja voin löytää itseni.

Pelkääminen

Pieni mies luki kirjaa keittiössä, elämäänsä vältellen. Hän pelkäsi maailmaa ja yllätyksiä niin paljon, että oli sulkenut kauniin räiskähtelevän olemuksensa pieneen peltirasiaan. Se sisälsi vain kaksi esinettä.

Vuodet kuihduttivat miehen persoonan. Päivisin hän teki työnsä hyvin, mutta innottomasti. Iltaisin arkiaskareet varasivat kaiken ajan ja ajoittain ennen nukahtamistaan hän tunsi oudon tyhjyyden sisällään. Loppujenlopuksi persoonasta ei ollut muuta jäljellä, kuin tyhjyyttä kolisteleva klemmari peltirasiassa, seuranaan epäselväksi tummunut valokuva.

Hänen vasemman kätensä vallannut pistelevä tunne vaihtui viiltävään tuskaan rinnassa. Tajutessaan mitä tämä merkitsee, hän ajatteli: Ilman turhaa pelkoa olisin saavuttanut sen! Jos eläisin vielä yhden päivän, voisin...

Lehdessä ilmestynyt kuolinilmoitus kertoi läheisten surusta, muttei mitään miehestä itsestään. Häntä ei tuntenut kukaan, pelko sysäsi liian kauas läheisetkin ihmiset.